Kulutustutkimus.Nyt 2/2012

Lataa Kulutustutkimus.Nyt 2/2012 (pdf, 2.8 MB)

Pääkirjoitus
Outi Uusitalo

Kuluttajuus on moniulotteinen ilmiö, joka pitää sisällään tietoja ja taitoja, arvoja ja asenteita, toimintaa ja käytäntöjä, merkityksiä ja identiteetin rakennusaineksia. Kuluttajana toimiminen tämän päivän yhteiskunnassa ulottuu yhä uusille alueille ja tarkoittaa kuluttaja-toimijan roolin liikkumista aktiivisen tuottajan sekä osallistujan ja passiivisen vastaanottajan välillä. Osa kuluttajien toiminnoista rutiininomaistuu ja kuluttajat passivoituvat. Näin on käynyt esimerkiksi monien päivittäin ostettavien peruselintarvikkeiden kohdalla. Samaan aikaan toisilla kulutuksen osa-alueilla kuluttajat muuttuvat tiedostaviksi asiakkaiksi ja omaksuvat entistä aktiivisemman roolin. Näin näyttää tapahtuva alueilla, joita aikaisemmin ei ole pidetty varsinaisesti taloudelliseen vaihdantaan kuuluvina, kuten sairaalan potilaana tai oppilaitoksen opiskelijana. Tämän Kulutustutkimus.Nyt-lehden artikkelit käsittelevät kuluttajien rooleja ja toimijuutta erilaisilla kulutuksen areenoilla.

Lataa Uusitalon pääkirjoitus (pdf, 40KB)

Palvelukohtaamisen sukupuolittuneisuus: Naiset kuluttajina autokaupan maskuliinisessa ympäristössä
Anu Maijala

Tutkimuksellani osallistun sukupuoleen ja kulutukseen liittyvään keskusteluun tuomalla esiin kuluttajan, palvelukohtaamisen ja palveluympäristön sukupuolittuneisuuteen liittyviä merkityksiä. Palvelujen markkinoinnin tutkimusperinteessä arvonmuodostaminen tapahtuu kuluttajan ja asiakaspalvelijan yhteistoiminnassa, jossa sukupuolta rakennetaan ja uusinnetaan. Teoreettinen näkökulma nostaa esille palvelukeskeistä logiikkaa hyödyntäen sukupuolen tuotantoon ja arvonluomiseen liittyviä teemoja. Tutkimukseni aineisto koostuu naiskuluttajien eläytymismenetelmää hyödyntäen kirjoittamista tarinoista. Aineiston analyysi on tehty foucaultilaista diskurssianalyysia soveltaen. Tutkimus täydentää palvelukohtaamiseen liittyvää keskustelua osoittaen sukupuolittuneessa palveluympäristössä tapahtuvan arvonmuodostusprosessin luonteeltaan voimakkaasti sukupuolittuneeksi tapahtumaksi, jossa palveluympäristön sukupuolittuneisuus ja kohtaamisessa läsnä olevien ihmisten sukupuoli ovat tärkeitä kuluttajan odotusten ohjaajia, joiden huomioiminen on välttämätöntä laadukkaan palvelun luomisessa. […]

Lataa Maijalan artikkeli (pdf, 200 KB)

Nuorten näkemyksiä taloudellisesta osaamisesta
Laura Luukkanen & Anu Raijas

Nuoret joutuvat tänä päivänä jo ennen täysi-ikäisyyttä tekemisiin taloudellisten asioiden kanssa. Nuoret käyttävät rahaa ja ovat osallisina sopimuksissa, joilla on pitkäkestoisiakin taloudellisia vaikutuksia. Artikkelissa tarkastellaan 15–20-vuotiaiden nuorten omia näkemyksiä taloudellisesta osaamisesta. Artikkelissa hyödynnetään lukioista ja toisen asteen oppilaitoksista eri puolilla Suomea vuonna 2011 kerättyjä fokusryhmäkeskusteluaineistoja. Nuorten taloudellista osaamista tarkastellaan Atkinsonin et al. (2006) jaottelun pohjalta, jossa taloudellinen osaaminen jaetaan neljään kategoriaan: (1) päivittäistalouden hoitoon, (2) talouden suunnitteluun, (3) finanssituotteiden tuntemiseen ja valintaan sekä (4) ajan tasalla pysymiseen. Nuorten puheessa kaikki Atkinsonin et al. (2006) talousosaamisen osa-alueet nousivat esille, mutta osa-alueiden painotukset vaihtelivat. Nuoret ilmaisivat kaipaavansa enemmän tietoa säästämis- ja sijoittamistavoista. Vaikka nuoret ovat osaavia hyödyntämään erilaisia informaatiokanavia, talouden tietolähteet ovat heille melko tuntemattomia. Kuluttajien ja erityisesti nuorten taloudellisen osaamisen tukemiseen ja kehittämiseen on laadittu aloitteita ja materiaaleja useiden eri tahojen toimesta. Talousaiheisista materiaaleista ei ole juurikaan hyötyä, mikäli ne eivät tavoita haluttua kohderyhmää.

Lataa Luukkasen ja Raijaksen artikkeli (pdf, 260 KB)

Potilaskuluttajan ja lääkärin muuttuvat roolit sähköistyvillä terveysmarkkinoilla
Minna Autio, Susanna Helovuori ja Jaakko Autio

Artikkeli tarkastelee potilaskuluttajan ja lääkärin välistä vuorovaikutusta, rooliaseman tasa-arvoistumista sekä toimijoiden keskinäisiä rooliodotuksia sähköistyvillä terveysmarkkinoilla. Analysoimme näiden kahden toimijan välistä suhdetta rooliteorian tutkimusperinteestä, jossa kohteena on roolievoluutio eli roolisuorituksen merkitys ja roolialueen kasvu. Empiirinen aineisto koostuu kymmenen kuluttajan ja neljän lääkärin teemahaastatteluista. Perinteinen potilaan rooli on muuttumassa, kun toimijuus rakentuu aktiiviseksi terveystiedon etsijäksi, kuluttajaksi ja oman maallikkodiagnoosin tekijäksi. Vastaavasti lääkärin rooli on muuttumassa lääketieteellisen diagnoosin laatijasta yhä enemmän kohti kumppania, kollegaa ja asiakaspalvelijaa. Potilaan ja lääkärin keskinäiset odotukset määrittävät sitä, millaisia rooleja toimijat ottavat tai heidän on otettava. Potilaat odottavat lääkäriltä hoidon lisäksi asiakaspalvelua ja tasaveroista kohtelua, mikä voi johtaa roolikonfliktiin, jos lääkäri ei sopeudu odotettuun rooliin.

Lataa Aution, Helovuoren ja Aution artikkeli (pdf, 190 KB)

Katsaus: Oikeutta, tietoa ja kilpailua kestävän kulutuksen kustannuksella – Suomen ja Euroopan unionin kuluttajapoliittiset toimenpiteet tarkastelussa
Petteri Repo

Kaksi suomalaisen kuluttajan näkökulmasta merkittävää kuluttajapoliittista ohjelmaa julkistettiin kesän kynnyksellä 2012. Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla laadittu kuluttajapoliittinen ohjelma vuosille 2012-2015 korostaa tervettä ja vastuullista kilpailua kuluttajien eduksi. Euroopan komission kuluttaja-agenda puolestaan edistää luottamusta ja kasvua. Suomalaiselle kuluttajalle tämä tarkoittaa kuluttajapolitiikan painopisteen laajenevan oikeusturvasta ja tiedontarjonnasta markkinavalvonnan suuntaan. Kestävän kulutuksen kysymykset saavat aikaisempaa vähemmän huomiota ohjelmissa.

Lataa Revon katsaus (pdf, 135 KB)

Lektio: Identiteettiä rakentava median kuluttaminen
Jenniina Halkoaho

Minun suosikkiohjelmani televisiossa on Huippumalli haussa, jossa nuoret naiset kilpailevat paremmuudesta mallin työn eri osa-alueilla, eli näytöslavoilla, muotikuvauksissa ja meikkimainoksissa. Olenko siis malliksi pyrkivä ja muotia rakastava nuori nainen tai kenties valokuvausta harrastava esteetikko? Ehkä olenkin kilpailuhenkinen voittajan metsästäjä? Kuka tietää, mutta monella voi olla mielessään hyvä veikkaus. […]

Lataa Halkoahon lektio (pdf, 75 KB)

Lektio: Kuluttajien asenteet ruoan hintaa kohtaan
Sari Ollila

Ruoan hinta ja erityisesti ruoan hinnan nousu tuntuu olevan tunteita herättävä asia ja se kiinnostaa mediaa kuin myös tavallista kuluttajaa. Eikä ihme. Ruokaan ja alkoholittomiin juomiin suomalaiset kuluttavat n. 14 miljardia euroa vuodessa sisältäen myös ravitsemisliikkeissä kulutetut eurot. Uusimpien selvitysten mukaan, kuluttajien kukkarosta n. 12 % kulutusmenoista menee elintarvikkeisiin, ruokaa ostetaan lähes päivittäin ja sillä on tärkeä rooli meidän arkipäivässämme. Viimeaikoina julkisuudessa on keskustelu siitä, kenen syytä ruoan hinnan nousu on. Sanan vaihtoa käyvät elintarvikkeiden tuottajien, teollisuuden sekä kaupan edustajat. Kiinnostus etsiä syyllisiä on mielenkiintoinen. Enää ei tunnu riittävän, että vedotaan ”kasvottomaan” maailmanmarkkinahintaan ja sen vaihteluun, verotukseen tai kustannusten kasvuun. Syntipukareiden etsiminen kertoo ehkä siitä, että oikeudenmukaisuuden tunne kuten myös eettisten ja moraalisten pelisääntöjen noudattaminen ovat nousseet merkittäviksi tekijöiksi eri toimialojen mielikuvamittelöissä. [..]

Lataa Ollilan lektio (pdf, 80 KB)

Matkakertomus: Kuluttaja-asiantuntijoiden matka Euroopan parlamenttiin 15.–17.10.2012
Minna Autio

Europarlamentaarikko Mitro Repo kutsui kuluttaja-alalla toimivia asiantuntijoita tutustumaan Euroopan parlamentin toimintaan sekä meppien työhön lokakuussa 2012. Ohjelmaan kuului Parlamentissa järjestetty 20 Years Single Market Launch Event -seminaari 15.10. sekä Mitro Revon järjestämä Kuluttajat, kansalaiset ja työntekijät sisämarkkinoilla -seminaari 16.10. Viimeisenä päivänä suuntasimme pois Brysselistä ja näimme Belgiaa hieman laajemmin kuin EU-byrokratian ja kauniin Grand Placen (flaamiksi Grote Markt) näkövinkkelistä. […]

Lataa Aution matkakertomus (pdf, 1.9 MB)