Vuoden 2021 paras kulutusaiheinen pro gradu on valittu

Vuoden 2021 paras kulutusaiheinen pro gradu palkittiin seuran kevätseminaarissa. Voittajatyön valitsi Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja, dosentti Päivi Timonen perustellen valintaa seuraavasti:

Kulutustutkimuksen seuran gradupalkinnosta kisasi neljä opinnäytettä. Kiitos kaikille neljälle tekijälle, oli ilo tutustua töihin. Tehtävä oli antoisa, arvioinnissa kaikki työt olivat kiinnostavia ja huolella tehtyjä. Olen tarkastellut opinnäytteet arvioiden niiden tutkimuskysymyksen merkittävyyttä, tutkimusasetelmaa ja tutkielman toteutusta sekä tieteellisetä antia kulutustutkimukselle.

Josefiina Iivanainen Helsingin yliopiston kotitaloustieteen oppiaineesta työssään Kuluttajien näkemyksiä kosmetiikkapakkausten estetiikasta, materiaaleista ja väreistä tarkastelee kuluttajien antamia esteettisiä merkityksiä kosmetiikkapakkauksille, keskittyen kosmetiikka-pakkausten ekologisuuteen liittyviin mielikuviin ja pakkausten kierrättämiseen liittyviin haasteisiin. Emili Mynttinen Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian oppiaineesta työssään Elämää tavaroiden kanssa – omistamisen merkitykset iäkkäiden kulutuskertomuksissa selvittää tavaroiden omistamista ja tavaroille
annettavia merkityksiä laadullisen aineiston tulkintojen kautta. Roni Lappalainen Jyväskylän yliopiston markkinoinnin oppiaineesta työssään Yhdessä kohti nollapäästöjä – multimodaalinen kriittinen diskurssianalyysi vastuullisesta markkinointiviestinnästä tutkii, miten vallitseva näkemys kasvavaan kulutukseen ja materialismiin perustuvasta talouden paradigmasta säilyttää valta-asemansa. Johanna Reponen Vaasan yliopiston markkinoinnin ja johtamisen oppiaineesta työssään Siel oli oikeesti vuorovaikutusta niitten eläinten kanssa – Eläinten hyvinvoinnin merkitys asiakaskokemuksessa tarkastelee miten eläinten hyvinvointi vaikuttaa asiakaskokemukseen palveluliiketoiminnassa ja millainen merkitys palvelujen käyttäjien arvioilla koirien, kissojen ja hevosten hyvinvoinnista on palvelukokemukseen.

Ehdotan, että Kulutustutkimuksen seuran palkinnon saa Roni Lappalainen. Hän tarkastelee ansiokkaasti kriittisen makromarkkinoinnin näkökulmasta sitä, miten vallitseva sosiaalinen paradigma kulutukseen ja materialismiin perustuvasta taloudesta näkyy yritysten markkinointiviestinnässä vastuullisuudesta, miten vallitseva talouden paradigma pyrkii säilyttämään valta-asemansa ja millaisia ideologioita ja uskomuksia viestinnällä pyritään vahvistamaan.

Työn vahvuutena on makromarkkinoinnin kahden koulukunnan käsitteiden tarkastelu ja erojen kuvaaminen. Pidän työn merkittävänä ansiona kriittisen makromarkkinoinnin näkökulmien soveltamista yritysten vastuullisuusviestintään. Kysymys talousjärjestelmän vastuullisuudesta ja markkinoinnin kautta tapahtuvista vastuullisuuden muutoksista on käyty läpi huolella ja kiinnostavasti. Vihreän kasvun paradigman ulottuvuudet on kuvattu kattavasti. Tutkielman tavoitteena ollut vallitsevan talousnäkemyksen kuvaaminen nykyisessä yritysten vastuullisuusviestinnässä oli toteutettu
huolella ja kiinnostavasti. Aineistona työssä oli useiden toimialojen yritysten mainoksia Helsingin Sanomien etusivulla. Mainoksia tarkasteltiin multimodaalisen kriittisen diskurssianalyysin viitekehyksessä, joka koostuu kolmesta kokonaisuudesta: sanallisista ja visuaalisista valinnoista,
representaatiostrategioista sekä retorisista keinoista. Käytetyn metodin avulla aineistosta löytyi yhteensä viisi selkeästi erottuvaa diskurssia, jotka olivat mahdollisuuksien ja tavoitteiden diskurssi, kuluttamisen ja kuluttajan vastuun diskurssi, teknologiadiskurssi, hyötydiskurssi sekä kotimaisuusdiskurssi.
Valta-analyysin perusteella vallitseva sosiaalinen paradigma ylläpitää valta-asemaansa sillä, että kaikki diskurssit tukevat toisiaan ja pystyvät esiintymään rinnakkain. Diskurssien keskinäinen tuki näkyi erityisen vahvasti kuluttamisen ja kuluttajan vastuun diskurssin sekä mahdollisuuksien ja tavoitteiden diskurssin välillä.

Kaipasin tarkennusta suomalaisuuden diskurssin tarkasteluun, se olisi voinut olla yksityiskohtaisempi. Banaalilla nationalismilla tarkoitetaan arkipäiväisiä representaatioita kansallisuudesta,  joita käytetään yhteisöllisyyden rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Olen Lappalaisen kanssa samaa mieltä, että arkipäiväisellä nationalismilla on edellytyksiä nousta vallitsevan sosiaalisen paradigman ulottuvuudeksi. Mielestäni kotimaisuus on keskeinen osa vallitsevaa sosiaalista paradigmaa vastuullisuudesta ja kotimaisuuteen liittyy sekä banaalia nationalismia että talousnationalismia. Nationalismin voi liittää arkipäiväisiin kulutustuotteisiin kuten työn mainoksissa vessapaperiin, maitoon tai jäätelöön. Lappalaisen näkemys suomalaisuusdiskurssista perinteisen kansallisen maiseman ylläpitäjänä olisi mahdollistanut tarkempaa pohdintaa liittyen talousnationalismiin ja vallitsevaan sosiaaliseen paradigmaan. Suomaisuusdiskurssin poliittisten vaikutusten arviointi olisi voinut avata tarkastelua siihen, miten mainonta osaltaan osallistuu kansallisen yhteisöllisyyden ylläpitämiseen arkipäiväisillä tuotteilla – samoilla joita politiikassa käytetään tekemään eroja omien ja toisten välille. Lisäksi olisin mielelläni lukenut johtopäätöksissä kirjoittajan yksityiskohtaisempia arvioita siitä, kuinka kuluttajan vastuun diskurssi vaikuttaa tulkintoihin taloudesta ja millä tavalla se ylläpitää näkemystämme suomalaisesta talousjärjestelmästä.

Kiitokset Roni Lappalaiselle tarttumisesta merkittävään tutkimuskysymykseen, yritysten vastuullisuusviestintään, huolella rakennetusta tutkimusasetelmasta sekä työn toteutuksesta.

 

Onnittelut Ronille koko seuran puolesta!

[del.icio.us] [Digg] [Facebook] [StumbleUpon] [Technorati] [Twitter] [Windows Live] [Yahoo!] [Email]

Kulutustutkimus.Nyt 1–2/2021 julkaistu

Kulutustutkimus.Nyt-lehden uusin numero 1–2/2021 on nyt julkaistu, ja se on luettavissa verkossa: https://journal.fi/kulutustutkimus

 

Lehteen voi myös lähettää käsikirjoituksia saman sivuston kautta. Kirjoitusohjeet löytyvät täältä: https://journal.fi/kulutustutkimus/about/submissions

[del.icio.us] [Digg] [Facebook] [StumbleUpon] [Technorati] [Twitter] [Windows Live] [Yahoo!] [Email]

Kevätseminaari 5.5.2022 klo 12 alkaen Helsingissä

Kulutustutkimuksen seuran kevätseminaari järjestetään taas toukokuussa! Tervetuloa 5.5. klo 12 alkaen Tieteiden talon väistötiloihin Helsinkiin, Aalto-yliopiston Töölön kampukselle. Seminaarin jälkeen klo 15–16 on mahdollista osallistua myös Kuluttajatutkimuskeskuksen sekä Kulutustutkimuksen seuran järjestämään työpajaan Kuluttajat kiertotaloudessa.
Seminaari on seuran jäsenille maksuton. Muistutammekin oman jäsenyyden voimassaolon varmistamisesta tai liittymään jäseneksi seuran kotisivujen ohjeiden mukaan .
Tarjoilujen takia ilmoittautumiset seminaariin pyydetään 28.4.2022 mennessä allekirjoittaneelle (jani.varpa@helsinki.fi).
Näkemisiin seminaarissa!
[del.icio.us] [Digg] [Facebook] [StumbleUpon] [Technorati] [Twitter] [Windows Live] [Yahoo!] [Email]

Kevätseminaari 5.5.2022 klo 12 alkaen Helsingissä

Seuran kevätseminaari teemalla ”kohtuuttomuus” järjestetään 5.5.2022 kello 12 alkaen Tieteiden talon väistötiloissa Aalto yliopiston Töölön kampuksella. Ohjelma tarkentuu lähempänä, mutta mukana ainakin Alan Bradshaw’n kutsuvierasesitys, gradupalkinnon julkistaminen sekä paneelikeskustelu. Ilmoittautuminen avautuu myöhemmin.

[del.icio.us] [Digg] [Facebook] [StumbleUpon] [Technorati] [Twitter] [Windows Live] [Yahoo!] [Email]

Vuoden 2021 paras kulutusaiheinen gradu etsinnässä

Kulutustutkimuksen seura palkitsee vuoden 2021 parhaan kulutusta tai kuluttajakäyttäytymistä käsittelevän pro gradu -tutkielman.

Palkinnon suuruus on 400 €. Yliopistojen oppinaineita/opintosuuntia pyydetään valitsemaan kilpailuun osallistuva pro gradu. Kustakin opintosuunnasta kilpailuun voi osallistua vain yksi tutkielma.

Kilpailuun valitut työt pyydetään lähettämään pdf-muodossa Kulutustutkimuksen seuran sihteerille Jani Varpalle 31.1.2022 mennessä, jani.varpa(at)helsinki.fi.

Palkinnon saaja julkistetaan Kulutustutkimuksen seuran perinteisessä kevätseminaarissa toukokuussa 2022.

[del.icio.us] [Digg] [Facebook] [StumbleUpon] [Technorati] [Twitter] [Windows Live] [Yahoo!] [Email]